Harva ihminen voi sanoa, ettei pidä musiikista. On toki joitain ihmisiä, jotka eivät kuuntele musiikkia lainkaan, kokevat musiikin kiusallisena metelinä tai eivät edes ymmärrä miksi toiset ihmiset sitä kuuntelevat ja harrastavat. Kyse voi olla rytmikuuroudesta, joka tarkoittaa sitä, että ei pysty liikkumaan kuulemansa musiikin tahdissa. Sellainen ihminen ei Ylen julkaiseman uutisen mukaan kykene myöskään havaitsemaan, liikkuvatko muutkaan ihmiset musiikin rytmissä. Kyse ei ole kömpelyydestä. Jotkut ihmiset eivät vain tunne rytmiä, kun taas joidenkin ihmisten koko elämään vaikuttaa rytmi, joka sanonnan mukaan on veressä. Rytmikuurot voivat kuitenkin tavallaan nähdä rytmin eli liikkumaan toisten ihmisten mukana, samoin metronomin monotonisen tikityksen tahdissa.
Sitä ei voi tietää, onko tanssilattialla miten sattuu tanssiva henkilö rytmikuuro, vai miksi tanssi menee miten sattuu. Jos siinä ei ole kyse varsinaisista motorisista häiriöistä, voi kyse olla vain siitä, ettei hahmota rytmejä. Se saattaa johtua aivojen tiettyjen hermoverkkojen puutteesta.
Rytmikuurous on eri asia kuin sävelkuurous. Totaalisen sävelkuurot ihmiset eivät muista mitään sävelmiä, ne eivät vain jää päähän, koska niissä ei ole heidän mukaan mitään päätä eikä häntää. Sävelkuuroutta voi yllä linkitetyn Ylen artikkelin mukaan tulla aivovaurion seurauksena tai sitten se voi olla synnynnäistä.
Sävelkuuroja musiikki voi myös inhottaa, se on vain sekameteliä ja häiritsevää melua. He saattavat haluta välttää musiikkia, mikä voi hankaloittaa sosiaalista elämää.
Kaikki ihmiset eivät pidä kaikesta musiikista. Jos sinulla on jokin musiikinlaji, josta et pidä, niin sen kuuleminen voi olla samantapainen kokemus kuin sävelkuurolla. Toisaalta normaalin sävelkorvan omaavilla ihmisillä syyt olla pitämättä jostain musiikista voivat johtua muusta kuin siitä, että musiikki kuulostaisi heidän korviinsa älämölöltä. Joku ei ehkä pidä jostain musiikista siksi, ettei pidä siitä, mitä kyseinen musiikkityyli edustaa tai sitten saattaa puuttua tieto tai arvostus kyseisen musiikin taustoja kohtaan tai siihen liittyvään kulttuuriin.
Se mietityttääkin, että miten sävelkuurot selviävät sellaisissa maissa, joiden kieli perustuu sanojen lausumiseen eri sävelkorkeuksissa, mikä voi olla todella outoa varsinkin tasapaksua suomea äidinkielenään puhuville. Näitä kieliä ovat esimerkiksi kiina ja thaikieli, joita monet pitävät ikään kuin laulavina kielinä. Thaikielessä sama sana, esimerkiksi ”maa” voi tarkoittaa ei korkeuksilta lausuttuna muun muassa koiraa tai hevosta. Siksi ei ole ollenkaan tarpeeksi oppia sana sellaisenaan, vaan se pitää sanoa joko matalalta, korkealta, keskiväliltä, ylhäältä alas tai alhaalta ylös kiekaistuna. Jos ei ole oppinut kieltä synnynnäisesti, on sävelkuurolle todennäköisesti melko mahdotonta opiskella näitä ”laulavia” kieliä. Suomenkielessäkin voi silti sävelkuurous haitata, koska suomessa saatetaan ilmaista tunteita lausumalla asiat eri korkeuksilta.