Tanssimusiikki on niin laaja käsite, että eri ihmiset saattavat tarkoittaa tosi eri asioita siitä puhuessaan. Lyhykäisyydessään yhdistävä tekijä voi olla se, että sen mukana on hyvä tanssia. Esimerkiksi raskaampi rock-musiikki ei välttämättä ole omiaan tanssimiseen. Muuten voisi sanoa, että kaikki muu kuin rock on tanssimusiikkia, mutta onhan olemassa rock and roll -tanssia, joka on hyvin akrobaattista.
Tämän päivän populaarimusiikissa tanssimusiikkia voisi sanoa olevan genret, kuten electronic dance music ja kaikki erilaiset sen lajit, kuten house. Sen historian voi katsoa syntyneen 70-luvulla jamaikalaisen musiikin myötä, mutta myös discon tultua tanssikuvioihin.
90-luvun teknobileet, ravet tai reivit, kehittivät elektronista tanssimusiikkia äärimmäisyyksiin, kuten monotoniseen jumputukseen ja psykedeelisiin ääniin. Samaan aikaan, kun toiset ryhtyivät rähjäisiksi grungen kuuntelijoiksi Nirvanan ja muiden Seattle-bändien myötä, pukeutuivat toiset värikkäisiin ja tiukkoihin vaatteisiin ravebileissä. The Prodigy ja Chemical Brothers olivat uusia yhtyeitä, joiden olemassa olo ei kuitenkaan perustunut siihen, että yksi laulaa, pari henkilöä soittaa kitaraa ja bassoa ja yksi rumpuja. Silloin jo saattoi herätä kysymys, että mitä ne kaikki henkilöt yhtyeessä oikein tekevät?
Tämä hämmennys uuden musiikin suhteen kulminoituu kuuluisien dj:den esityksiin. Esimerkiksi David Guetta tekee elektronista tanssimusiikkia ja kun hän esiintyy, hän on lavalla yksin ja näennäisesti ei edes soita musiikkia. Tällaisista esiintyjistä koostuvilla musiikkifestivaaleilla onkin vanhan koulukunnan rokkareilla syntynyt ajatus, että eikö olisi sama, kun vain laitettaisiin musiikki soimaan tietokoneelta ja musiikkivideot heijastettaisiin kankaalle. Sian konsertissa Helsingin Flow-festivaaleilla kesällä 2016 olikin jo tuota makua, koska laulaja itse 
pysyi lavalla taustalla eikä liikkunut juuri yhtään. Isolla valkokankaalla näytettiin kuvamateriaalia. Kieltämättä tällaisten produktioiden kierrättäminen ympäri maailmaa on kätevämpää kuin perinteisten rock-yhtyeiden, joilla on monenmoista instrumenttia ja niihin liittyviä äänentoistolaitteita.
Elektronisen tanssimusiikin lisäksi meillä on latinalaisperäinen tanssittava musiikki. Kun EDM ponnistaa muun muassa 1970-luvun discosta, tanssitti samalla vuosikymmenellä latinalainen salsa. 1990-luvulla listahiteiksi nousi lattaripoppia, kuten Ricky Martinia, Enrique Inglesiasta, Jennifer Lopezia ja Shakiraa.
2000-luvulla musiikkivideot muuttuivat yhä paljastelevammiksi ja tanssiliikkeet rohkeammiksi. Tuli reggaeton, jonka tanssina monet samaistivat kaikkeen mahdolliseen twerkkaukseen ja hetkutteluun. Louis Fonsin ja Daddy Yankeen laulu Despacito päätyi kaikkien aikojen katsotuimmaksi musiikkivideoksi Youtubessa vuonna 2017 yli kolmella miljardilla katsojalla. Vuonna 2018 luku nousee jo viiteen miljardiin. Latinopoppi on supersuosittua ja tanssittavaa ympäri maailman, vaikka 70-luvulla salsa oli tuskin tunnettua Suomessa.
Jos taas katsotaan sitä, mikä on perinteisesti ollut tanssimusiikkia Suomessa, niin se voi olla maaseudun tanssilavojen iskelmää, tangoa ja valssiakin. Suomen lavatansseissa soi noiden lisäksi humppa, joka on aivan erityinen lajinsa, jonka väitetään kehittyneen jazzista ja foxtrotista. Muutoin sitten tango on Suomessa hyvin suosittua, mutta se on melko erilaista kuin tanssin syntymaassa Argentiinassa.
Suomen 1960-luvun tangokuume oli vastapainoa sen ajan uudelle musiikille ja ”beatlemanialle”. Tässä voisi sanoa, että tangoa kuunneltiin maaseudulla ja rokkia kaupungeissa. Tämäntapainen jako vaikutti vielä ainakin 1980-luvulla, jolloin maalla lasten vanhemmat yleensä kuuntelivat tanssilavamusiikkia, kun heidän lastensa sukupolvi alkoi kiinnostua siitä musiikista, jota ulkomailla Music Television soitti.