Toistopalvelut vs. cd:t ja vinyylit

Elämme teknologian kulta-aikaa, mikä tarkoittaa musiikkimaailman kannalta sitä, että moni meistä on nähnyt musiikin teko- ja -toistolaitteiden monta eri versiota ja niiden kehityksen. Nykynuorille ei tulisi enää mieleenkään ostaa musiikkia cd-levyillä. Musiikin suoratoistopalveluita löytyy nykyään myös joka laitteelle, mikä luo kätevän hankintaväylän musiikille.

Kuitenkin sillekin on oltava syy, että moni innostunut musiikin harrastaja haluaa vielä ostaa musiikkinsa fyysisesti vinyylinä, cd-levynä tai jopa vanhalla c-kasetilla. Toki esimerkiksi vinyyliltä kuunneltuna biisi on aivan toisenlainen, kuin sama kappale jonkin suoratoistopalvelun kautta toistettuna vaikka tietokoneelta.

Mutta onko kumpikaan vaihtoehdoista niin erinomainen, että sitä voisi pitää toista parempana? Meidän mielestämme ei. Kummassakin musiikintoistotavassa on omat hyvät ja huonot puolensa ja näkemyksemme mukaan paras keino on yhdistää kummatkin tavat omassa elämässään.

Miksi valita suoratoistopalvelu?

Erilaiset suoratoistopalvelut takaavat niiden käyttäjille helpon ja laadukkaan tavan kuunnella musiikkia. On uskomattoman hienoa, että suoratoistopalveluiden ansiosta meillä on tänä päivänä saatavilla lähes kaikki koskaan tehty musiikki. Vielä joitain vuosia sitten, jos halusit vaikka jonkun tietyn bändin erikoislevyn, joutui sitä usein metsästämään kissojen ja koirien kanssa. Siltikään ei ollut takeita siitä, että sait juuri tuon levyn käsiisi, sen hinnasta puhumattakaan. Nyt musiikin löytäminen ja ostaminen on todella helppoa, mikä tarjoaa meille kuuntelijoille rajattomat mahdollisuudet kuunnella, mutta myös löytää itsellemme aivan uutta musiikkia.

Suoratoistopalvelut tarjoavat tavan kuunnella musiikkia missä vain, milloin vai ja lähes millä laitteella tahansa. Esimerkiksi myös käytetyt iphonet ovat hyviä liikkuvia soittimia. Palvelut ovat yleensä myös melko edullisia, joten fyysisten levyjen ostaminen tulee ehdottomasti kalliimmaksi pitkällä tähtäimellä. Tämä riippuu tietysti myös siitä, kuinka paljon musiikkia kuuntelee ja ostaa omaan käyttöönsä.

Miksi valita vinyyli, cd-levy tai c-kasetti?

Niin sanotut vanhanaikaiset tavat soittaa musiikkia ovat jokaiselle aidolle musadiggarille ainoa oikea tapa kuunnella sitä. Varsinkin vinyylit ja c-kasetit ovat tällä hetkellä kovassa huudossa kansan parissa. Parasta onkin, että kasetteja ja vinyylejä tehdään nyt lähes kaikesta uudestakin musiikista, sillä ihmiset haluavat kokea musiikin kuuntelun heille aidoimmalla tavalla. Tämän lisäksi moni haluaa tukea juuri tiettyjä artisteja ostamalla juuri heidän levyjään.

Esimerkiksi vinyylien ostaminen voi toki tulla hieman kalliimmaksi kuin suoratoistopalvelun käyttö. Silti mikään ei voita sitä tunnelmaa, kun kuuntelet ensi kertaa juuri ostamaasi vinyyliä. Moni musiikin harrastaja keskittyy tässä enemmän laatuun kuin määrään. Tämä tarkoittaa sitä, että ostetaan juuri ne levyt, joita todella halutaan kuunnella ja jätetään ostamatta niin sanotut turhat levyt, joille ei tule käyttöä.

Perinteisillä c-kaseteilla on ärsyttävä tapa jumittua soittimeen ja sylkeä sisuksensa ulos. Juuri tämä nostalginen tapahtuma ajaa jotkut musiikin kuuntelijat ostamaan aina uudestaan musiikkinsa näillä vanhanaikaisilla kaseteilla. Niitä kun on käsiteltävä hyvin varoen, mikäli haluaa säilyttää musiikkinsa hyvässä kunnossa.

Kumpi voittaa vertailun?

Kuten jo aiemmin mainitsimme, mielestämme paras vaihtoehto on, jos pystyy yhdistämään nämä kaksi eri tapaa toistaa musiikkia. Tällä tavalla jokainen voi luoda itselleen erittäin kattavan musiikkivalikoiman. Samalla saa myös tilaisuuden kokea se aito ja alkuperäinen tapa kuunnella musiikkia.