Oletko kuuro musiikin suhteen?

By On

Harva ihminen voi sanoa, ettei pidä musiikista. On toki joitain ihmisiä, jotka eivät kuuntele musiikkia lainkaan, kokevat musiikin kiusallisena metelinä tai eivät edes ymmärrä miksi toiset ihmiset sitä kuuntelevat ja harrastavat. Kyse voi olla rytmikuuroudesta, joka tarkoittaa sitä, että ei pysty liikkumaan kuulemansa musiikin tahdissa. Sellainen ihminen ei Ylen julkaiseman uutisen mukaan kykene myöskään havaitsemaan, liikkuvatko muutkaan ihmiset musiikin rytmissä. Kyse ei ole kömpelyydestä. Jotkut ihmiset eivät vain tunne rytmiä, kun taas joidenkin ihmisten koko elämään vaikuttaa rytmi, joka sanonnan mukaan on veressä. Rytmikuurot voivat kuitenkin tavallaan nähdä rytmin eli liikkumaan toisten ihmisten mukana, samoin metronomin monotonisen tikityksen tahdissa.

Sitä ei voi tietää, onko tanssilattialla miten sattuu tanssiva henkilö rytmikuuro, vai miksi tanssi menee miten sattuu. Jos siinä ei ole kyse varsinaisista motorisista häiriöistä, voi kyse olla vain siitä, ettei hahmota rytmejä. Se saattaa johtua aivojen tiettyjen hermoverkkojen puutteesta.

Rytmikuurous on eri asia kuin sävelkuurous. Totaalisen sävelkuurot ihmiset eivät muista mitään sävelmiä, ne eivät vain jää päähän, koska niissä ei ole heidän mukaan mitään päätä eikä häntää. Sävelkuuroutta voi yllä linkitetyn Ylen artikkelin mukaan tulla aivovaurion seurauksena tai sitten se voi olla synnynnäistä.

Sävelkuuroja musiikki voi myös inhottaa, se on vain sekameteliä ja häiritsevää melua. He saattavat haluta välttää musiikkia, mikä voi hankaloittaa sosiaalista elämää.

Kaikki ihmiset eivät pidä kaikesta musiikista. Jos sinulla on jokin musiikinlaji, josta et pidä, niin sen kuuleminen voi olla samantapainen kokemus kuin sävelkuurolla. Toisaalta normaalin sävelkorvan omaavilla ihmisillä syyt olla pitämättä jostain musiikista voivat johtua muusta kuin siitä, että musiikki kuulostaisi heidän korviinsa älämölöltä. Joku ei ehkä pidä jostain musiikista siksi, ettei pidä siitä, mitä kyseinen musiikkityyli edustaa tai sitten saattaa puuttua tieto tai arvostus kyseisen musiikin taustoja kohtaan tai siihen liittyvään kulttuuriin.

Se mietityttääkin, että miten sävelkuurot selviävät sellaisissa maissa, joiden kieli perustuu sanojen lausumiseen eri sävelkorkeuksissa, mikä voi olla todella outoa varsinkin tasapaksua suomea äidinkielenään puhuville. Näitä kieliä ovat esimerkiksi kiina ja thaikieli, joita monet pitävät ikään kuin laulavina kielinä. Thaikielessä sama sana, esimerkiksi ”maa” voi tarkoittaa ei korkeuksilta lausuttuna muun muassa koiraa tai hevosta. Siksi ei ole ollenkaan tarpeeksi oppia sana sellaisenaan, vaan se pitää sanoa joko matalalta, korkealta, keskiväliltä, ylhäältä alas tai alhaalta ylös kiekaistuna. Jos ei ole oppinut kieltä synnynnäisesti, on sävelkuurolle todennäköisesti melko mahdotonta opiskella näitä ”laulavia” kieliä. Suomenkielessäkin voi silti sävelkuurous haitata, koska suomessa saatetaan ilmaista tunteita lausumalla asiat eri korkeuksilta.

Rock-musiikki paheksutti vanhuksia

By On

Kun rock and roll -musiikki tuli 50-luvulla muotiin, sitä kauhisteltiin, paitsi että nuoriso rakasti sitä. Suomalaisittain nimetty rokki kummastutti kevyempään musiikkiin tottuneita ihmisiä. Moni nykyajankaan rokin kuuntelija ei kuitenkaan tunne se juuria, jotka ovat yhdysvaltalaisessa rhythm and bluesissa. Se ei ollut ainakaan kovin tunnettua Suomessa.

Rokkia paheksuttiin ja sitä pidettiin sivistymättömänä ja jopa rikollisena. Kuvastaa yhteiskunnan pliisuutta, jos Bill Haley and His Cometsin biisi Rock around the Clock, yksi ensimmäisiä tunnetuimpia rock and roll -lauluja, herätti paheksuntaa. Nykyään tuo laulu olisi perin kevyeen poppiin luettavaa musiikkia.

Elvis Presleyn musiikkikaan ei ole mitään verrattuna edes hard rockiin, saati heavy metalliin tai punkiin. Elvis on jonkinlainen nykypopin perusta. Laulut rakennettaan usein aika samaa kaavaa käyttäen, kuin jo Elvis 50-luvulla.

On myös vaikea ymmärtää, miten The Beatlesin jäsenten mukamas pitkiä hiuksia ihmeteltiin. Heidän hiuksensa 60-luvulla jätti jopa korvat näkyviin, mutta silti hiukset olivat miehille pitkät sen ajan mittapuun mukaan. Ulkonäkö ja tyyli ovat noista ajoista lähtien saattaneet kuvastaa ihmisten musiikkimakua ja luonut joukkoon kuuluvuutta. Tämä on toistunut monien musiikkityylien kuulijoissa tähän päivään asti. Ehkä tänä päivänä vaikuttaa siltä, etteivät ainakaan radioiden soittolistojen mukaista musiikkia kuuntelevat nuoret eroa ulkonäöllään toisistaan mitenkään. Vielä 1960-luvulla kuitenkin erotuttiin muista nuorista, kun oli rokkia kuuntelevat nuoret ja iskelmää tai mitä lie kevyttä musiikkia kuuntelevat nuoret.

Voi myös vaikuttaa siltä, että rock ei ole mikään nuorisomusiikin standardi nykyään. 2010-luvun perusmusiikkia lienee EDM eli elektroninen tanssimusiikki. Muutenkin erilaiset tanssimusiikin lajit ovat olleet ehkä vähemmän kapinallinen ja yleisempi trendi nuorilla. Ihmiset haluavat mieluummin kuunnella helppoja rytmikkäitä lauluja, joten rockmusiikin nimeen vannovat nuoret ovat ehkä nykyäänkin perusmassasta eroava, vaikkakin iso ryhmä.

Rap on uusi rock

By On

Sitä ei vielä Raptorin kulta-aikana 1990-luvun alussa olisi uskonut, että rap tulee syrjäyttämään rock-musiikin esimerkiksi suomalaisilla kesäfestareilla. Rokkistara ei sanana nykyään välttämättä tarkoita suosittua rokkaria, vaan termiä saatetaan käyttää muidenkin musiikkigenrejen kuningattarista ja kuninkaista. Keski-ikäistynyt festivaalikävijöiden sukupolvi onkin parina viime kesänä ihmetellyt rock-festareilla, että missä se rokki siellä oikein on, kun rapin ja elektronisen tanssimusiikin edustajat ovat vallanneet lavat.

Rapin harrastajat olivat ennen marginaalimusiikin harrastajia, vaikka rap olikin koko ajan suositumpaa Yhdysvalloissa. Suomessa sitä kuitenkin vierastettiin ja sille naurettiin. Rock-yleisöä kuitenkin totuteltiin rappiin muun muassa Anthraxin ja Public Enemyn sekä Aerosmithin ja Run DMC:n yhteistyöprojekteilla. Puritaanisimmat rokkarit eivät tykänneet tällaisesta, mutta maailma oli jo muuttumassa.

Aivan kuten rock-musiikinkin, on rapin juuret afroamerikkalaisessa musiikissa. Erona voisi olla se, että rock-musiikki muuttui vuosikymmeniä sitten enemmän kaukaasialaisen eli valkoisen nuorison musiikiksi, kun taas rap on tänä päivänäkin eniten afroamerikkalaisten herruuslaji.

Rap-osuudet ovat 2010-luvun tanssimusiikissa melkein normi, vaikkei biisiä muuten luokiteltaisikaan rapiksi tai hip hopiksi, josta rap ponnistaa. Muutoin sitten on tavallista, että populaarissa rapissa on melodisempia lauluosuuksia etenkin kertosäkeissä.

Rap on rytmitettyä puhelaulua, jossa tärkeässä osassa on taitava riimittely. Se on syntynyt siitä, kun dj:n parina toimivat mc:t laittoivat yleisön toistelemaan hokemia.

Jonkinlainen soittotaito kuuluu perusosaamiseen

By On

Vaikka peruskoulun musiikintunnit eivät riitä ollenkaan siihen, että ihminen oppisi soittamaan mitään instrumenttia, voisi jonkinlaisen soittotaidon sanoa kuuluvan perussivistykseen ja -osaamiseen. Tämä osaaminen pitäisi kuitenkin hankkia vapaa-ajalla ja sitä rajoittaa muun muassa perheen varallisuus. Jotkut saattavat edelleenkin pitää vaikkapa pianon soittotaitoa jonkinlaisena yläluokkaisena osaamisena, ovathan pianot ainakin olleet kalliita ja tilaa vieviä. Puhumattakaan viuluista tai selloista, joita ei tuosta vain hankita soittovälineeksi lapselle, joka saattaa menettää harjoitteluhalunsa nopeasti ja haluta siirtyä toisen soittimen pariin.

Onkin kyseenalaista, että koulussa annetaan numeroarvioita taidoista, joita ei opeteta koulussa. Taitoaineet, kuten kuvaamataito, musiikki ja liikunta, ovat sellaisia, että niitä on harrastettava ja opeteltava omalla ajalla muiden, usein kaupallisten, opettajien parissa. Se ei välttämättä ole ihan tasa-arvoista. Monella on muistikuva musiikintunneista pintaraapaisuna eri asioihin. Varmasti musiikin opettajatkaan eivät ole tyytyväisiä asian laitaan, mutta onneksi sentään musiikki on pysynyt opetussuunnitelmassa, jotta yleissivistyksen vuoksi kaikilla olisi jotain tietoa aiheesta muutenkin kuin populaarimusiikkia netistä ladaten.

Onneksi kuitenkin musiikin harrastamista tuetaan monin tavoin, esimerkiksi edullisin kansalaisopistojen kurssein. Pitäisi vain löytää kannusteet, jotta lapset ja nuoret alkaisivat harrastaa musiikkia. Siihen voi löytyä into yksin harrastamisesta, jos on pääsy soittimen ääreen. Kotona voi pimputtaa pianoa tai soitella kitaraa. Näitä voi löytyä käytettyinäkin ja onneksi usein niitä peritään. Bänditoimintaan tarvittavista harjoittelutiloista on aina puutetta, mutta apua voi löytää esimerkiksi nuorisoasiainkeskuksen tai kulttuuritoimen kautta.

Viime aikoina ukulelen soitosta on tullut suosittua muun muassa Youtube-videoiden ansiosta. Ukulele on kätevän pieni ja niitä löytyy alle sadan euron hintaan. Sen soittamisen opettelun alkeet ovat melko helpot, mutta sen parissa pitää viihtyä, jotta oppisi taitavaksi.

Ehkäpä ukulele onkin korvaamassa nokkahuilun musiikkitunneilla. Silti kouluilla ei ole varaa ostaa ukulelea jokaisen käteen, sillä nokkahuilujen hinta halvimmillaan on alle kymmenesosa ukulelejen hinnoista.

Erilaiset soitonoppijat

By On

Toiset oppivat soittamaan sävelmiä korvakuulolta, kun taas toiset tarvitsevat eteensä nuotit, joita seurata. Voisi ajatella niin, että korvakuulolta soitossa pitää olla jo aika kehittynyt, jotta tietää mitä nuottia hakea esimerkiksi kitaralla tai pianolla saadakseen haluamansa äänen. Silti toiset harjoittelevat korvakuulolta yrityksen ja erehdyksen kautta.

Nuottien lukemista pitää opetella ja maailmalla on muusikkoja, jotka eivät niitä ole koskaan käyttäneet. Ihmiset ovat erilaisia oppimisen suhteen tässäkin asiassa. Toiset oppivat käsin tekemällä, joten he ovat varmaan niitä, jotka päistikkaa alkavat soittamaan uutta instrumenttia kokeilemalla ja harjoittelemalla. Korvakuulolta harjoittelevat saattavat olla myös auditiivisia oppijoita, joilla muussa opiskelumaailmassa saattaa olla helpompi sisäistää asioita luennoilla kuin kirjoista.

Toiset tarvitsevat aina jotain lukemista, jotta oppivat muistamaan ja tekemään asioita. Näillä ihmisillä saattaa olla jonkinlainen kuvaa tai tekstiä kaipaava muisti. Heidän pitää ehkä ensin ajatella asiaa, ennen kuin ryhtyvät sitä tekemään. Jotkut siis oppivat soittamista tutkimalla nuotteja, joita he seuraavat soittaessaan, elleivät lopulta opi esitystä ulkoa. Bänditoiminnassa tällaisten pitää ensin yksin hautoa uutta biisiä, ennen kuin lähtevät yhdessä sovittamaan sitä.

Ehkäpä bändeissä pärjäävät paremmin sellaiset, jotka oppivat tekemällä, ja etenkin, jos tykkäävät oppia yhdessä. Silti oppimistyyleillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko ihminen extrovertti vai introvertti. Mutta toki jonkinlaista viihtymistä itsekseen vaatii, jos harjoittelee päiväkausia viulusooloa.

Musiikin desibelit kertovat kansasta

By On

Eri puolilla maailmaa musiikkiin saatetaan suhtautua eri tavoin. Moni matkustelija on huomannut, että joissain maissa musiikkia soitetaan todella lujaa. Joskus typötyhjästä rantabaarista voi tulla kova möläkkä, jolloin herää ajatus, että yritetäänkö tyhjään ravintolaan houkutella asiakkaita hirveällä jumputuksella ja mötäkällä. Ehkäpä baarin omistaja vain uskoo asiakkaiden ajattelevan, että mitä kovempi musiikki, niin sitä kovempi meno, vaikka pohjoismainen turisti pikemminkin kiertää tällaisen paikan kaukaa.

Jostain siis johtuu, että toiset voivat jatkaa toimiaan normaalisti kovemmassa metelissä tai musiikin soidessa lujaa, kun taas toisten korvia alkaa särkeä ja mieli menee mustaksi. Ehkäpä kyse on kulttuurieroista muutenkin, kun toisissa maissa saatetaan puhua kovaa toistensa päälle, kun taas toisissa keskustellaan hilltymmin. Vaikuttaisi, että tässä menee selvä ero, eli vaikkapa Välimeren maissa puhutaan kiihkeästi ja musiikki raikaa, kun taas Skandinaviassa ollaan kaikin puolin hiljaisempia ja kontrolloidumpia. Korvien kuulonhuollostakin ollaan täällä huolestuneempia.

Joku voisi ajatella, että musiikin railakkuus kuvastaisi yhteiskuntaa muutenkin. Että toisten mielestä ei ole niin väliä, vaikka olisi meteliä ja toisten mielestä desibelejä tulee hallita, kuten käyttäytymistä ja kaikkea muutenkin.

Silti etenkin Suomi on hevimaa, eli Suomessa ei tosiaankaan kuunnella pelkkää klassista musiikkia eikä hempeillä popilla.

Yksi teoria voisi olla, että paitsi musiikin voimakkuus, niin myös musiikkityylien lajit kertovat jotain yhteiskunnasta ja ajasta. Vasta 2000-luvulla heavy metal juurrutti paikkansa standardisessa Suomessa. Siitä tuli hovikelpoisempaa, kun hevilaulajia alettiin kutsua viihdeohjelmiin. Suomen euroviisuvoitto Lordin avulla olikin sitten ihmeellisempi tapahtuma, koska eivät kaikki uskoneet koko Euroopan lämpenevän hevihirviöille. Ihan koko Eurooppa ei lämmennytkään, koska Monaco, Armenia ja Albania eivät antaneet Lordille yhtään pisteitä. Se saattaa olla merkki konservatiivisuudesta. Mutta biisi Hardrock Hallelujah oli hyvä ja euroviisukansa rakastaa hyvää lavashowta. Tai toisaalta, seuraavana vuonna viisut voitti vähäeleinen Molitva, jonka esitti serbialainen Marija Serifovic.